maanantai 28. syyskuuta 2009

28.09.1939

28. syyskuuta 1939 tehdyllä Molotov-Ribbentrop lisäsopimuksella Liettua, lukuun ottamatta Memelin aluetta, siirrettiin Neuvostoliiton etupiiriin.

Samana päivänä annetulla uhkavaatimuksella kaikki kolme Baltian maata pakotettiin sallimaan Puna-armeijan joukkojen sijoitus niiden maaperälle.

Viron hallitus joutui allekirjoittamaan sotilaallisen avunantosopimuksen Neuvostoliiton kanssa, jonka mukaan Neuvostoliitto sai laivasto- ja lentotukikohtia Virosta, mutta lupasi olla puuttumatta Viron sisäisiin asioihin.

Vasta kesällä 1940 Saksan ollessa sidottuna sotaan Ranskaa ja Englantia vastaan, Baltian maat äänestivät pistooli ohimolla maiden liittymisestä neuvostotasavaltojen "onnelliseen perheeseen". NL aloitti välittömästi niiden sovjetisoinnin.

Tänä aikana Neuvostoliitto rikkoi Viron kanssa tehtyä sopimusta siten, että NL harjoitti sotilaallista toimintaa Viron alueelta Suomea vastaan Talvisodassa. Viron asema oli kuitenkin niin heikko, ettei se Suomen vihaisista protesteista huolimatta uskaltanut esittää asiasta vastalausetta Neuvostoliitolle.

0 kommenttia: