maanantai 28. syyskuuta 2009

28.09.1939

28. syyskuuta 1939 tehdyllä Molotov-Ribbentrop lisäsopimuksella Liettua, lukuun ottamatta Memelin aluetta, siirrettiin Neuvostoliiton etupiiriin.

Samana päivänä annetulla uhkavaatimuksella kaikki kolme Baltian maata pakotettiin sallimaan Puna-armeijan joukkojen sijoitus niiden maaperälle.

Viron hallitus joutui allekirjoittamaan sotilaallisen avunantosopimuksen Neuvostoliiton kanssa, jonka mukaan Neuvostoliitto sai laivasto- ja lentotukikohtia Virosta, mutta lupasi olla puuttumatta Viron sisäisiin asioihin.

Vasta kesällä 1940 Saksan ollessa sidottuna sotaan Ranskaa ja Englantia vastaan, Baltian maat äänestivät pistooli ohimolla maiden liittymisestä neuvostotasavaltojen "onnelliseen perheeseen". NL aloitti välittömästi niiden sovjetisoinnin.

Tänä aikana Neuvostoliitto rikkoi Viron kanssa tehtyä sopimusta siten, että NL harjoitti sotilaallista toimintaa Viron alueelta Suomea vastaan Talvisodassa. Viron asema oli kuitenkin niin heikko, ettei se Suomen vihaisista protesteista huolimatta uskaltanut esittää asiasta vastalausetta Neuvostoliitolle.

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

27.09.1939

Varsova antautui, viimeiset puolalaiset yksiköt antautuivat kahdeksan päivää myöhemmin.

tiistai 22. syyskuuta 2009

22.09.1939

Viron ulkoministeri kutsuttiin Moskovaan.

torstai 17. syyskuuta 2009

17.09.1939

Neuvostoliitto hyökkäsi Puolaan miehittäen maan itäosan ilman vastarintaa ja aloitti välittömästi Neuvostojärjestelmän pystyttämisen Puolaan.

Puolan hallitus pakeni Lontooseen.

Saksalainen sukellusvene U-29 upotti brittien lentotukialus HMS Courageousin Irlannin rannikolla.

torstai 10. syyskuuta 2009

10.09.1939

Kanada julistaa sodan saksalle.

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

06.09.1939

Etelä-Afrikka julisti sodan Saksalle.

lauantai 5. syyskuuta 2009

05.09.1939

Yhdysvallat ilmoitti puolueettomuudestaan sodassa.

torstai 3. syyskuuta 2009

03.09.1939

Iso-Britannia, Ranska, Australia ja Uusi-Seelanti julistavat sodan Saksalle, koska Iso-Britannia ja Ranska olivat taanneet Puolan koskemattomuuden.

Sota jäi julistuksen asteelle, sillä kummallakaan maalla ei ollut valmiutta ryhtyä sotilaallisiin toimiin.

tiistai 1. syyskuuta 2009

01.09.1939

Saksa hyökkää Puolaan kello 04:40.

Toinen maailmansota alkaa!

Suomi julistautui puolueettomaksi.